7.3.2011

Volcanosta miellyttävämmät höyryt

Kun höyrystän lääkeannokseni noin 0,2 grammaa kukintoa Volcanolla, saan tästä määrästä 4–5 pussillista höyryä (50 cm pussi eli hieman pienempi kuin Volcanon mukana tuleva). Volcanossa kuuma ilma virtaa pesässä olevan kasvimateriaalin läpi pussiin höyrystäen samalla kannabinoideja.

Tavallisesti ensimmäinen pussillinen on sakeampaa höyryä, jota on hankalampi hengittää ja se voi yskittää. Keksin viime viikolla, miten Volcanolla saa myös ensimmäisestä pussista höyryä, jota on miellyttävämpi hengittää. Konsti ei ole kovin monimutkainen, mutta uskoisin ettei sitä moni ole keksinyt, joten jaan sen teille kaikille höyrystelijöille. Itsellänikin meni monta vuotta ja vaati kalliin Bedrocan-kukinnon käyttöönoton ja sen vuoksi entistäkin säästeliäämmät käyttötavat lopulta keksiä tämä.

Minun kikkani toimii ainakin ns. Solid Valve -pesällä ja pienillä käyttömäärillä (Volcano toimiikin taloudellisimmin juuri pienillä annoksilla). Laita pesään 0,1–0,3 grammaa hienonnettua kukintoa, mutta asettele kukinto pesän toiselle laidalle niin, että näkyviin jää noin puolet paljasta pohjaritilää:

Volcano-pesäkikka

Sulje pesä päällysritilällä tiiviisti. Täytä ensimmäinen pussillinen ja huomaa, kuinka höyry on miedompaa ilman virratessa myös kukinnon ohi eikä vain sen läpi. Itse täytän myös toisen pussillisen niin, että kukinto on pesän toisella laidalla. Loppupusseja varten sekoitan ja tasoitan kukinnon koko pesän pohjalle ennen pussin täyttöä.
[Piilota kommentit] - [Näytä kommentit]
Yksittäisen kommentin klikkaus piilottaa/näyttää sen tekstin

7 kommenttia:

repe kirjoitti... [vastaa]

Tämä on oikein toimiva niksi, kiitosta vaan.

Anonyymi kirjoitti... [vastaa]

Millaista lämpötilaa käytät Volcanolla Bedrocanin kanssa?

MS-potilas kirjoitti... [vastaa]

@Anonyymi
Hei,

olen käyttänyt digivolcanossa lämpötilaa 220-227 astetta, perinteisellä volcanolla nuppi yhdeksään. Tässä yksi taulukko, josta näkyy eri kannabinoidien ja muiden kannabiksen ainesosien höyrystymislämpötiloja: http://www.weedist.com/2012/07/tailoring-high-compounds-in-cannabis-properties-boiling-points/.

Anonyymi kirjoitti... [vastaa]

@MS-potilas

Kiitos, tuohan olikin varsin kattava lista. Täytyy itse nostaa lämpötilaa, kun nyt on höyrytelty 190 asteella, ja sillä näyttäisi jäävän täysi hyöty käyttämättä. Kokeiltu joskus kuumemmallakin mutta höyry ottaa silloin todella ikävästi kurkkuun.

Volcanonen mukana ei tullut kovin tarkkaa ohjetta lämpötiloihin, mutta löysin hieman erilaisen Volcanon "Medic" käyttöohjeen tuolta: http://www.vapormed.com/volcano-medic-vaporizer/en/instructions-manual.php

Volcanon Easy Valve mallissa tuo purujen toiseen reunaan asettelu ei toimi, koska siinä ei ole pesässä puristinta (joka kai Solid Valvessa on). Niimpä puhaltimen ilmavirta pöllyttää purut tasaiseksi kerrokseksi ympäri pesää, joten jos haluaa että toinen reuna jää tyhjäksi pitäisi purun päälle esim. painaa toinen erillinen verkko. Se lienee kuitenkin melko hankala saada käytön jälkeen pois, joten kikka ei ole kovin toimiva.

MS-potilas kirjoitti... [vastaa]

@Anonyymi
Kiitos tuosta linkistä. Harmi ettei tämä kikka toimi easy valvella, solid valvessa on tosiaan erillinen verkko, joka asetetaan pesään. Jos höyry ottaa kovasti kurkkuun, kannattaa kokeilla höyrystellä tarvittavasta määrästä ensin puolet ja sitten toinen puoli.

Anonyymi kirjoitti... [vastaa]

Hei!

Sinulla on kokemusta sekä Volcanosta että suomalaisesta Venuksesta. Minua kiinnostaisi sinun mielipiteesi siitä, että kummalla laitteella saa keuhkoystävällisyyttä ajatellen miellyttävimmät ja keuhkojen kannalta "miedoimmat" höyryt?

Itse en tupakoi ja kaikenlainen savunhengittäminen ja keuhkoja rasittava inhottaa. Siksi haen myös höyrystimeltä sitä, että siitä saisi mahdollisimman neutraalit ja "puhtaat" höyryt. Volcano on ainoa vaporisaattori, jota minulla on ollut tilaisuus kokeilla - yhden kerran. Volcano-höyryn hengittäminen oli yllättävän miellyttävää. Ei ollut paha kokemus edes näin savuttoman näkökulmasta, joka ei ole tottunut laittamaan mitään "ylimääräistä" keuhkoihinsa.

Tosin olen kuullut paljon kehuja Venuksesta, joka on myös selvästi halvempi kuin Volcano, joka on todella hintava. Jos olen tulkinnut oikein, ilmeisesti Venuksella kärähtää kuitenkin materiaali helpommin pohjaan. Onko Venusta mahdollista käyttää niin, että saisi aikaan vain kevyttä höyryä? Vai onko se kovin vaikeaa ja vahtimista edellyttävää?

Useimmat jotka kirjoittavat arvosteluja höyrystimistä, ovat myös tupakanpolttajia, ja sen vuoksi näkökulma siihen, että mikä on "hyvä" ja mikä "huonompi" höyrystin voi olla erilainen kuin tupakoimattomilla.

Mitä mieltä siis olet, kummasta ylipäätään saa (tai saa helpommin) keuhkoystävällisemmät höyryt?

MS-potilas kirjoitti... [vastaa]

@Anonyymi
Venuksella on tosiaan mahdollista myös käristää kukkarouhetta. Volcanolla se ei onnistu kuumimmallakaan lämpötilalla. Venuksellakin toki saa keuhkoystävällistäkin höyryä, mutta se vaatii hieman enemmän säätöjen ja oikean tuntuman opettelua, joten sanoisin, että Volcano voittaa tässä suhteessa. Venuksen etu puolestaan on akkukäyttöisyys.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...