30.6.2011

Fysioterapeutilla käynti

Kävin fysioterapeutilla reilu kolme vuotta sitten diagnoosin saamisen jälkeen. Kävin nyt kesäkuussa uudelleen ja samoja testejä tehtiin. Tässä tuloksia ja vertailua kolmen vuoden takaiseen.

Kävelytesti

Kymmenen metrin kävelytestissä omalla nopeudella kävely oli nopeutunut: nyt 6,7 sekuntia, kolme vuotta sitten kaksi sekuntia enemmän. Maksiminopeus oli hieman alle 5 sekuntia nyt ja aiemmin. Askelparin pituus ei ollut muuttunut. Kävely on normaalia ja sujuvaa.

Tasapaino

Näistä ei ole vanhoja lukuarvoja, mutta tasapaino on parantunut kolmen vuoden takaisesta. Tasapainoa mitattiin Good Balance -voimalevyllä, ja sitä kuvataan indeksillä, jossa 0=huonoin mahdollinen, 50=ikäisteni keskiarvo ja 100=paras mahdollinen. Normaalissa seisoma-asennossa indeksi on nyt 62, silmät suljettuna 65, semitandem-asennossa oikea jalka takana 54 ja vasen jalka takana 66.

Reisilihakset

Reisilihasten isometriset lihasvoimat ovat hyvät. Jalkojen puolierot ovat tasoittuneet: oikean jalan tulos 54 kiloa (kolme vuotta sitten 58 kg) ja vasemman jalan 50,6 kiloa (kolme vuotta sitten 46,1). Tulos on hyvä silloin, kun se on yli puolet omasta painosta; painan noin 63 kiloa.

Käsien puristusvoima

Käsien puristusvoima on kohtuullinen ja käsien erot ovat tasoittuneet. Oikea käsi puristi 48 kiloa (sama kuin kolme vuotta sitten) ja vasen käsi 40 kiloa (kolme vuotta sitten 28 kiloa).

Käsien hienomotoriikka

Tässä onkin sitten ne suurimmat ongelmat. Oikea käsi on hieman hidastunut, mutta toisaalta vasen käsi huomattavasti nopeutunut kolmen vuoden takaisesta. Toiminnan nopeus on nyt iänmukaisen normaalin alarajoilla. Box & Block -testin nopeus oikealla kädellä 63 kpl/min (kolme vuotta sitten 72 kpl/min, normaalin alaraja 64) ja myös vasemmalla 63 kpl/min (kolme vuotta sitten 42 kpl/min, normaalin alaraja 56 kpl/min).

Yhteenveto

Olen tyytyväinen tuloksiin. Fyysinen toimintakyky on hyvä kävelyn, tasapainon, ylä- ja alaraajojen lihasvoimien suhteen. Pääosin tulokset ovat ikäisteni keskiarvojen yläpuolella. Käsien toiminnan nopeus on viitearvojen alarajalla ja vasemman käden hienomotoriikassa on ongelmia, mutta vasen käsi on kuitenkin parempi kuin kolme vuotta sitten. Jaloissa, erityisesti vasemmassa, on jonkin verran jäykkyyttä. Päivittäinen fatiikki on suurin ongelma, missä neuropsykologin arviosta ja ohjauksesta voisi olla hyötyä.

Jatkan samaan malliin: lääkekannabis mahdollistaa kuntoilun, mikä estää tai ainakin hidastaa kunnon heikkenemistä. Voimien ja kunnon paranemistakin voi tapahtua. Lisäksi hyvä ravinto antaa laadukkaat rakennuspalikat, mistä kroppa rakentuu, ja auttaa muutenkin jaksamaan paremmin.

29.6.2011

Apinoiden MS-tauti

Tuore uutinen: Tutkijat Oregonin yliopistossa ovat löytäneet apinoilta MS-taudin kaltaisen sairauden. Pieni osa apinoista sairastuu altistuttuaan ensin herpesvirukselle. Tämä löytö saattaa johtaa MS-taudin puhkeamisen syiden ja tapahtumien ymmärtämiseen.

Lähde:
Science Daily: Multiple Sclerosis-Like Disease Discovered in Monkeys

28.6.2011

Tutkimusuutisia: kaneli, myeliinin korjaus

Muutama tuore tutkimusuutinen:

Kaneli

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kanelin metaboliitti sodium bentsoaatti estää MS-taudin eläinmallin etenemistä. Neurologian professori tohtori Kalipada Pahan on saanut 750000 dollarin apurahan tutkimukseen, jossa arvioidaan, voisiko kaneli pysäyttää MS-taudin etenemisen.

Lähteet:
Potential impact of cinnamon on multiple sclerosis studied
Could Cinnamon Help Treat Multiple Sclerosis?



Myeliinin korjaus

Tutkijat ovat löytäneet molekyylin, joka pystyy stimuloimaan elimistön kantasoluja korjaamaan myeliiniä. Proteiini Axin2 on avainasemassa myeliiniä tuottavien solujen synnyssä. Tutkijoiden löytämä aine tasaa Axin2-proteiinin tasoja ja nopeuttaa myeliinieristeen korjausta hiirillä. Tämä voi johtaa uusiin MS-taudin lääkehoitoihin tulevaisuudessa.

Lähteet:
Scientists make important MS find
New clues on MS nerve damage

27.6.2011

Videosivuni internetissä

Tämän blogin lisäksi olen mspotilas-nimimerkillä YouTube- ja Vodpod-videopalveluissa.

YouTube-sivuni löytyy osoitteesta www.youtube.com/user/mspotilas (tämä linkki on myös blogin linkkilistalla). YouTubeen olen ladannut videoita mm. pianonsoitostani ja kuntoilustani, lisäksi jotain klassista musiikkia.

Vodpod-sivuni löytyy osoitteesta vodpod.com/mspotilas. Vodpod-videopalveluun laitan itseäni kiinnostavia videoita talteen. Joitakin niistä olen julkaissut myös blogiini, mutta en kaikkia.

10000 vierailua blogissa

Tänä aamuna blogin tilastoja katsoessani huomasin, että viime yönä oli rikkoutunut 10000 vierailun rajapyykki blogissa. Kiitos siitä kaikille lukijoilleni. Jos tykkäät jostain blogin artikkelista, linkitä ja jaa sitä myös muille eteenpäin. :)

Yleisimpiä hakusanoja, joilla blogiin on hakukoneilla (esim. google) tultu, ovat olleet: bedrocan, sativex, ccsvi, ccsvi-tutkimus, ccsvi-operaatio ja lääkekannabis.

26.6.2011

American Dad!

Yltiöisänmaallinen CIA-agentti Stan Smith on ”American Dad”. Perheeseen kuuluu myös vaimo Francine, lapset Hayley ja Steve, puhuva kultakala Klaus, ja Roger, joka on avaruusolento.

Aloin katsoa piirrossarjaa American Dad! parisen viikkoa sitten. Pilottijakso oli mielestäni niin hyvä, että jatkoin katsomista, ja nyt on jo ensimmäinen tuotantokausi katsottuna. Tässä pilotti:

25.6.2011

Mielck: Konserttikappale pianolle ja orkesterille

Konserttikappale pianolle ja orkesterille oli ensimmäinen Ernst Mielckin teos, johon rupesin kiinnittämään huomiota, kun se soi aina välillä Ylen Klassisella. Tein musiikkiin videon suomalaisista maisemakuvista.

Ernst Mielck: Konserttikappale pianolle ja orkesterille, e-molli, Op. 9 (1898).

I. Allegro appassionato (12:10)
II. Largo (7:16)
III. Allegro vivace (5:55)




Hyvää juhannusta!



Muokkaus 7/2013: Koko kappaleen (n. 25 minuuttia) sisältämä video on valitettavasti poistettu YouTubesta kanavaltani, tämä video on 10 minuutin pätkä ensimmäisestä osasta Allegro appassionato. Koko kappale löytyy YouTubesta kuitenkin mm. täältä: Ernst Mielck - Concert Piece for Piano and Orchestra in E minor, Op 9 - Pohjola, Lintu.

24.6.2011

Mielck: Konserttikappale viululle ja orkesterille

Ernst Mielck (1877-1899) oli suomalainen säveltäjä, jonka ura katkesi lyhyeen hänen kuollessaan tuberkuloosiin vain 2 päivää ennen 22-vuotissyntymäpäiväänsä. Ernst sairasti jo pienestä pitäen paljon, vielä seitsenvuotiaana hän puhui vaivalloisesti ja oli muutenkin niin jälkeen jäänyt, ettei normaali koulunkäynti onnistunut. 10-vuotiaana Ernst oli sen verran voimistunut, että hän saattoi aloittaa musiikkiopinnot. Musiikin opinnot edistyivät nopeasti, ja 13-vuotiaana hänet lähetettiin Berliiniin jatkamaan opintojaan.

Lokakuussa vuonna 1897 esitettiin Mielckin säveltämä sinfonia. Konsertista tuli menestys, kriitikot pitivät sinfoniasta, ja Mielck nousi teoksillaan nuorten säveltäjien eturiviin. Andersenin sadun ”Jääneito” tiedetään innoittaneen säveltäjää, mistä sinfonia on saanut lisänimen ”Satusinfonia”. Tarkoitukseni oli liittää tämä sinfonia tähän artikkeliin, mutta videot oli poistettu YouTubesta. :(

Vuonna 1898 Mielck sävelsi mm. kaksi konserttikappaletta soolosoittimelle ja orkesterille, ensimmäisessä soolosoittimena viulu ja toisessa piano. Liitän artikkeliin näistä ensimmäisen. Video on minun tekemäni ja blogia lukeneet saattavatkin nähdä siinä tuttuja kuvia. Pituus 14:43.

Ernst Mielck: Konserttikappale viululle ja orkesterille, D-duuri, Op. 8 (1898).


Myöhemmin Mielckin musiikki on paljolti unohtunut kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen astuttua parrasvaloihin 1899.

Lisätietoja: Ilkka Oramo: Ernst Mielck

23.6.2011

Läpimurto uusien hoitojen etsimisessä MS-tautiin

Breakthrough in the search for new treatments for MS tiedotettiin tällä viikolla Nottinghamin yliopistosta: tutkijat ovat löytäneet molekyylitason mekanismin, jonka pohjalta voidaan mahdollisesti kehittää uusia hoitoja MS-tautiin.

Tutkijat havaitsivat synteettisen yhdisteen estävän tulehdusta edistävien immuunijärjestelmän signaalien kulkua MS-taudissa. Sen lisäksi tämä aine stimuloi elimistöä tuottamaan beetainterferonia, tulehdusta estävää molekyyliä, jota yleisesti käytetään MS-taudissa pistoshoitoina. Nämä kaksi vaikutusta yhdessä vähensivät huomattavasti MS-taudin eläinmallin (EAE) vakavuutta. Tutkijat analysoivat myös ihmisten verinäytteitä, ja MS:ää sairastavien veri reagoi aineen lääkevaikutuksiin enemmän kuin terveiden.

Tutkijoiden käyttämä molekyyli on synteettinen kannabinoidi R(+)WIN55,212-2. Tämän kannabinoidin vaikutukset ovat vastaavanlaiset kuin kannabiskasvin THC:lla, tosin WIN55,212-2 on voimakkaampi. Ehkä tutkijat ovat löytäneet samalla yhden syyn lisää, miksi jotkut saavat MS-taudissa huomattavaa apua lääkekannabiksesta.

PubMed: Identification of the synthetic cannabinoid R(+)WIN55,212-2 as a novel regulator of IFN regulatory factor 3 activation and IFN-beta expression: relevance to therapeutic effects in models of multiple sclerosis.

22.6.2011

Tutkimus: MS-tauti, geenit ja ympäristö

Törmäsin mielenkiintoiseen tutkimukseen MS-tautiin liittyen. Tutkimuksen mukaan MS-tauti puhkeaa geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta: eri tekijät vaikuttavat neljään geeniin, jotka vaikuttavat siihen, miten tiettyjä sokerimolekyylirakenteita liitetään proteiineihin elimistössä (glykosylaatio). Glykosylaation heikkeneminen johtaa mm. immuunijärjestelmän T-solujen yliaktiivisuuteen, mikä on tyypillistä MS-taudissa.

Tutkijat huomasivat myös, että D-vitamiini ja N-asetyyliglukosamiini voivat palauttaa glykosylaation normaalin toiminnan. N-asetyyliglukosamiinista (GlcNAc) on myös aikaisempaa tutkimusta MS-tautiin liittyen.
The current research shows that both vitamin D3 and GlcNAc can reverse the effects of four human MS genetic factors and restore the normal addition of sugars to proteins.

D-vitamiinia syön jo päivittäin, ja heti eilen lähti tilaukseen iHerbiltä N-asetyyliglukosamiinia. Aion tuota kokeilla ainakin jonkin aikaa. Tuotekommenttien perusteella moni oli saanut aineesta apua myös vatsaongelmiinsa, mikä ei olisi yhtään haitaksi itsellänikään.

(Jos tilaat ensimmäistä kertaa iHerbistä, saat 5 dollarin alennuksen koodilla JUH072.)

Lähteet:

ScienceDaily: Link Between Environment and Genetics in Triggering Multiple Sclerosis: Discovery Points to Personalized Treatments
PubMed: Genetics and the environment converge to dysregulate N-glycosylation in multiple sclerosis.

21.6.2011

Kuntosaliaamu

Teen kuntosalin kolme kertaa viikossa. Kuntosaliaamuna sängystä nousemisen jälkeen käyn vessassa, pukeudun ja laitan Volcanon lämpiämään. Höyryttelen 0,2 grammaa Bedrocania ja samalla selailen nettiä, luen sähköpostit (lähinnä Ajatusten aamiainen) ja usein mietin myös aihetta päivän blogikirjoitukseen. Saman tien höyryttelyn jälkeen aloitan kuntosalin, johon menee reilu tunti. En syö mitään ennen kuntosalia, mutta kuntosalin jälkeen tavallisesti juon kaakaolla maustetun proteiinijuoman (esimerkiksi hamppuproteiini, tumman riisin proteiini, herneproteiini) ja syön jotain pientä. Höyryttelen päivän toisen annoksen ja palaudun kuntosalista, minkä jälkeen päivä jatkuu...

Tänä aamuna oli kuntosali, joka sujui hyvin ja huonosti: mm. leuanveto meni hyvin, vedin 18+16 leukaa, mutta vatsalihaksissa oli ongelmia: toisella vatsapyöräsarjalla kahdeksannen liikkeen aikana vatsalihas (tai sen kiinnike tms.) aivan yllättäen hieman revähti vasemmalta alhaalta, joten vatsapyörät piti jättää. Istumaannousut pystyin silti tekemään varovaisesti loppukierroksilla. Pitää loppuviikon kuntosalit tehdä ilman vatsapyörää (eli voimapyörää), niin vatsalihas on taas kunnossa.

20.6.2011

Juoksu kulkee

Jatkoin viime viikolla juoksemista kahden kilometrin ja sitä pidemmissä pätkissä, ja jalat näyttävät edelleen kestävän. Juoksin myös uuden viikkoennätyksen: 11,4 kilometriä.

19.6.2011

MS-tauti ja masennus

MS-tautia sairastavat tutkitusti potevat masennusta enemmän kuin muu osa väestöstä ja myös enemmän kuin muita vakavia sairauksia sairastavat. Tämän taustalla on ajateltu mm. olevan aivokemiallisia syitä (mm. paljon stressihormoni kortisolia), lisäksi monet MS-taudissa käytettävät lääkkeet voivat aiheuttaa masennusta.

Understanding Depression and MS

Viime kesänä Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että MS-tautiin liittyvä aivojen atrofia eli kutistuminen kohdistuu erityisesti mm. hippokampukseen, mikä voi saada aikaan masennusta ja epätoivon tunteita.

Depression in MS May Have Physical Cause

Jos sairastaa MS-tautia ja on masentunut, ei siis kyse ole välttämättä vain ”huonosta tsemppauksesta”.



Masennus oli näköhermon tulehduksen jälkeen itselläni toinen MS:n tuoma oire, jos ei jotain ”pikkukipuja” yms. laske, ja sitä onkin nyt jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Masennuksen ilmaannuttua söin muutaman vuoden erilaisia masennuslääkkeitä, pääosin SSRI-tyyppisiä, mutta niistä ei silloin ollut apua. Eivätkä ne tietenkään auttaneet MS:n aiheuttamiin muihin oireisiin, joiden ajateltiin silloin vielä olevan psykosomaattisia ja masennuksesta johtuvia.

Jotkut saavat kannabiksesta apua masennukseen (toisaalta se voi varmasti väärin käytettynä sitä myös lisätä), mutta sen hyöty minun kohdallani on kovin pieni. Luulen, että satunnaiskäyttäjällä, joka siis päihtyy kannabiksesta, toisin kuin säännöllisesti käyttävä lääkekäyttäjä, mielialavaikutus voi olla suurempi.

Masennuslääkkeiden on osoitettu lisäävän neurogeneesiä hippokampuksessa, ja erityisesti välittäjäaine noradrenaliini (norepinefriini) on ilmeisesti tässä avainasemassa. Artikkeli helmikuulta 2010: Research uncovers how antidepressants actually work.

Positiivinen ajattelu ja liikunta auttavat jonkin verran mielialaan, mutta vaikka molempia harjoitan oikein urakalla, masennus on välillä tänä keväänä käynyt niin pahaksi, ettei sellaisten olojen kanssa enää jaksa kauaa elää. Joten kävin asian vuoksi lääkärillä, ja yritän nyt saada mielialojani kestävästi paremmiksi masennuslääkkeiden avulla. Tässä on omia haasteitaan, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo.

18.6.2011

Kielletty kukka

Kielletty kukka: häviääkö Suomi taistelun kannabista vastaan?



Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (24/2011, 17.6.2011) on laaja artikkeli kannabiksesta Suomessa. Ajatuksiaan ja mielipiteitään kertovat mm. tutkija Jussi Perälä, kannabiksen kotikasvattajat, poliisi, Bedrocania käyttävä lääkekäyttäjä ja hampunviljelijä Timo Haara.

Jutusta löytyy osa verkosta: Näin kannabiksen kasvattajat puijaavat poliisia. Lehden artikkelin löytää valokuvattuna mm. täältä keskusteluketjusta. Mukavinta se toki on lukea paperiversiosta. Oli hyvä juttu, suosittelen.

17.6.2011

Uusi tutkimus kannabinoidien neuroprotektiivisuudesta

Lisäsin Tutkimukset-sivulle uuden tutkimuksen, joka julkaistiin 15. kesäkuuta International Journal of Neuroscience -lehdessä. Siinä tutkittiin WIN 55,212-2 -nimisen synteettisen kannabinoidin, joka on THC:ta voimakkaampi, vaikutusta MS-taudin eläinmalliin.

Lainaus tutkimuksen tiivistelmän lopusta:

Our study implies that long-term low-dose cannabinoid administration to multiple sclerosis (MS) patients could result in some degree of neuroprotection, and thereby slow down the atrophy associated with this disease.


Sama suomeksi: Tutkimuksemme mukaan pitkäaikainen matala-annoksinen kannabinoidilääkitys MS-potilailla voisi saada jossain määrin aikaan neuroprotektiota, ja näin hidastaa tautiin liittyvää [aivojen] atrofiaa.

16.6.2011

Sativex hyväksytty lääkkeeksi Tanskassa

Jälleen Sativex-uutisia, tällä kertaa Tanskasta. Tanskan sisä- ja terveysministeri Bertel Haarder on määrännyt lakimuutoksen, jonka ansiosta lääkärit voivat määrätä Sativexia potilailleen. ”Sativex voi auttaa potilaita, joilla on MS-tauti ja joita muut lääkkeet eivät ole auttaneet. Joten me emme aio antaa jäykkien byrokraattisten sääntöjen olla sen tiellä, että potilaat saisivat hoitoa, joka voi auttaa heitä”, Haarder sanoi.

GW Pharma odottaa myyntiluvan saamista Sativex-lääkkeelle vielä tänä vuonna myös Ruotsissa ja vuonna 2012 Italiassa, Tšekeissä ja Itävallassa.

Lähteet:

IceNews: Marijuana mouth spray gets green light
proactiveinvestors UK: GW Pharma launches Sativex in Denmark after law change.

15.6.2011

Montel Williams yhteistyöhön lääkekannabisapteekin kanssa

MS-tautia sairastava talk show -isäntä Montel Williams oli maanantaina mukana avaamassa lääkekannabisapteekkia Sacramentossa. Lisää CBS Sacramenton artikkelissa Montel Williams Helps Open High End Sacramento Dispensary, The Sacramento Bee -lehden jutussa TV's Montel Williams comes to Sacramento to open marijuana dispensary ja oheisella videolla (pituus n. 40 sekuntia).

14.6.2011

Lääkekannabista Yhdysvalloissa ja Suomessa

Arizonassa laillistettiin lääkekannabis syksyllä 2010. Jos tarvitset lääkekannabista, löytyy selkeät ohjeet miten toimia lääkekannabisluvan saamiseksi:

How to get Arizona Medical Marijuana

Yhdysvalloissa mm. Kaliforniassa, jossa lääkekannabislaki on ollut pisimpään voimassa, voi lääkekannabisluvan omaava tilata lääkekannabista jopa kotiinkuljetuksella:

Marijuana Delivery

Yhdysvalloissa jo 16 osavaltiota on laillistanut lääkekannabiksen käytön. YLE uutisoi pari päivää sitten: Pilleripurkit vaihtuivat lääkekannabikseen.

Suomessa mahdollistettiin lääkekannabiksen määrääminen lääkkeeksi lakimuutoksella noin viisi vuotta sitten. Jos tarvitset lääkekannabista Suomessa, miten toimia? Missä ovat ohjeet? Mistä löytää lääkäri, joka tietää mitään asiasta? Miten potilaalla on varaa kalliiseen lääkkeeseen? Lääkekannabisasia on mielestäni täällä jäänyt vähän puolitiehen ja moni lääkitseekin itseään yhä laittomasti ilman lupaa.

13.6.2011

Hellettä ja kuntoilua

Viime viikolla oli mukavia helteitä, onneksi lääkekannabis parantaa huonontuneen lämmönsietokykyni lähes ennalleen ja voin lukea itseni taas helteestä nauttijoiden ryhmään. Myös kuntoilut sujuvat helteellä ja jopa auttavat paremmin kestämään kuumuutta: viime viikolla tein normaaliin tapaan kolmena päivänä kuntosalin, juoksin yhteensä 9,4 kilometriä ja pyöräilin 166 kilometriä.

En juossut enää sunnuntaina; osaatko selvittää, kuinka paljon juoksin lauantaina?-)

12.6.2011

BBC: Valintana kuolema

BBC2 esittää huomenna maanantaina ohjelman ”Choosing to die”, joka varmasti tulee herättämään keskustelua. Ohjelmassa puhutaan avustetusta itsemurhasta, ja siinä jopa näytetään yhden henkilön kuolema. Motoneuronitautia sairastava miljonääri Peter Smedley ottaa tappavan annoksen lääkettä ja kuolee kameroiden edessä hänen vaimonsa pitäessään häntä kädestä.

Mukana ohjelmassa on myös MS-tautia sairastava 42-vuotias Andrew Colgan. Hänen elämänsä on niin vaikeutunut ja kaventunut 10 vuoden sairastamisen aikana, että hänkin haluaa lopettaa elämänsä. ”Tarpeeksi on tarpeeksi”, hän päätti. Avustettu itsemurha on Isossa-Britanniassa laitonta, joten hän kääntyi Sveitsissä olevan Dignitas-yhdistyksen puoleen. Hän saa tappavan lääkkeen ja kuolee äitinsä, veljensä ja kahden klinikan työntekijän läsnäollessa. Andrewin kuolinhetkiä ei näytetä ohjelmassa.

Ohjelman juontaa Terry Pratchett, fantasiakirjailija, jolla on todettu Alzheimerin tauti, ja joka kampanjoi Isossa-Britanniassa avustetun itsemurhan ja armokuoleman laillistamisen puolesta.

Lähteet:

BBC: Terry Pratchett: Choosing to Die
The Telegraph: Terry Pratchett film to show an assisted death
The Telegraph: Assisted suicide: Courage on the hardest road of all
Alison Graham's TV Watch Blog: Terry Pratchett: Choosing to Die
The Sun: BBC Suicide documentary Choosing To Die sparks debate
The First Post: BBC silent on claims that euthanasia film is biased

11.6.2011

Jälleen juoksua

Kuten tiistaina kerroin, juoksin maanantaina 2,4 kilometrin pätkän yhteen menoon. Jalat kestivät sen, minkä todistin itselleni juoksemalla keskiviikkona 3 kilometrin lenkin, ja vielä torstaina 2 kilometrin lenkin, kun lämmintä oli rapiat 29 astetta. Oli kuumaa ja raskasta, ja tuntui hienolta. Eilinen oli kävelyn ja juoksun suhteen lepopäivä, mutta tänään saatan jälleen kokeilla hieman juoksennella. On jo lämpötilakin kohonnut mukavasti helteelle. :)

10.6.2011

Leaves of Green

Hamppu, kannabis, marihuana - kasvitieteellisesti kyseessä on sama kasvi. Vuonna 2005 valmistunut Leaves of Green -dokumentti kertoo tästä ehkäpä maailman kiistellyimmästä kasvista ja sen eri käyttökohteista, kuten lääkekäytöstä, viihdekäytöstä ja teollisesta käytöstä. Pituus noin 50 minuuttia.

9.6.2011

Lääkekannabisvideoita

Kaksi tuoretta videota, lyhyitä ja ytimekkäitä.

Relief Choices. Medical Marijuana Patient Testimonial
Kolme henkilöä, joista yhdellä on MS-tauti, kertovat, miten he saavat lääkekannabiksesta apua krooniseen kipuun. Pituus 2:50.
Relief Choices. Medical Marijuana Patient Testimonial



First Person: Seniors Using Medical Marijuana
Kaliforniassa Orange Countyssä eläkeläiset ovat perustaneet oman lääkekannabisyhteisön. MS-tautia sairastava nainen saa apua pahoinvointiinsa. Pituus 2:12.
First Person: Seniors Using Medical Marijuana

8.6.2011

Fatiikki edeltää usein MS-taudin diagnoosia

MS-tautikeskusten vuosikokouksessa Montrealissa esiteltiin uusi tutkimus MS-tautiin ja fatiikkiin liittyen. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 5300 potilaan tietoja vuosilta 2005–2009, ja havaittiin, että lääkärin toteama fatiikki edelsi MS-diagnoosia yli 1500 potilaalla. Keskimäärin fatiikista kärsittiin noin 500 päivää ennen MS-diagnoosia, mutta siitä huolimatta vain 10 % oli saanut lääkitystä oireisiinsa.

Medscape: Fatigue Commonly Precedes Multiple Sclerosis by Years.
(linkki ei toiminut suoraan niin piti ”kierrättää” Googlen kautta)

7.6.2011

Kuntoilua

Kuntosalilla olen jatkanut painojen lisäämistä, nyt esimerkiksi penkkipunnerrustanko painaa jo 48 kiloa (viimeksi kirjoitin blogiin lisätessäni painon 29 kiloon) ja jalkaliikkeille on 24 kiloa (ennen tätä oli 17 kiloa). Vedin myös leuanvetoennätyksen viime lauantaina: 20 leukaa. Alkuperäinen tavoitteeni oli vetää 20 leukaa tämän vuoden loppuun mennessä.



Pyöräilykausikin on lähtenyt mukavasti käyntiin: toukokuussa kilometrejä kertyi 350. Oikea jalkani on vaivannut kävellessä puolitoista kuukautta, mutta alkaa olla nyt toipunut. Eilen kokeilin jalan kestävyyttä kunnolla pitkästä aikaa: juoksin 2,4 kilometrin lenkin yhteen menoon. Hitaasti ja varoen, hyvin tuntui sujuvan, ja jalka on vain hieman kipeämpi tänään. Huomenna näkee paremmin, miten jalka toipuu.

6.6.2011

Gazpacho

Eilen söimme maukasta gazpacho-keittoa, ystävälläni oli lisäproteiinina savutofua ja itselläni 180 grammaa isoja katkarapuja. Keitto valmistettiin edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan, resepti oli hieman sovellettu eri lähteistä. Todella hyvää lämpimiin kesäpäiviin!

Gazpacho

Arvaatko, minkä kasvin lehtiä on keitossa koristeena? ;)
(arvoitus ratkeaa kuvaa klikkaamalla, näet myös kuvan suurempana)

5.6.2011

Lääkekannabista Ruotsissa - Joakimin taistelu

Millaista on olla lääkekannabiksen käyttäjä Ruotsissa? Kannabisuutiset tavoitti Joakim Hedströmin ja hän lupautui antamaan meille haastattelun. On kiintoisaa päästä lukemaan kannabiksen lääkekäytöstä naapurimaassamme todellisen pioneerin kokemuksien kautta.


Lue lisää Kannabisuutisten artikkelista.

4.6.2011

MS valitsi väärän henkilön

MS ei ole elämän loppu. Kuntoile, syö ja elä terveellisesti, etsi itsellesi sopiva lääkitys. Älä anna muiden määrittää rajojasi, tee se itse. Äläkä ikinä anna periksi!

Montel Williams - ”MS picked the wrong person”:
MS picked the wrong person

3.6.2011

Sativex-vääntöä Britanniassa

Sativex sai myyntiluvan Isossa-Britanniassa noin vuosi sitten, mutta kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä (NHS) kieltää yhä osalta potilailta korvauksen lääkkeeseen. Lääkärien mukaan tämä aiheuttaa turhaa kärsimystä potilaille. Sativex, kannabiksesta valmistettu suusuihke, auttaa MS-taudissa mm. jäykkyyteen (spastisuuteen).

Guardian: MS-patients denied licensed cannabis drug by NHS.

Brittinainen yrittää saada Sativex-lääkityksen korvattua, juttu BBC:n sivuilla: Right-to-die woman Debbie Purdy campaigns for drug. Tämän uutislinkin postasin jo uutiskimarassa viime viikolla.

Entinen armeijapappi haastaa terveydenhuoltojärjestelmän oikeuteen, koska hänelle ei korvata lääkettä, jota hän tarvitsee MS-taudin oireiden helpottamiseen. Lue lisää Telegraph-lehdestä.

2.6.2011

Sota huumeita vastaan on epäonnistunut

NEW YORK. Sota huumeita vastaan on epäonnistunut, ryhmä entisiä maailman johtajia lausui keskiviikkona julkaistussa raportissaan. Kansainvälisen huumepolitiikan komission jäsenet ovat lisäksi sitä mieltä, että marihuanan laillistaminen voisi hillitä huumeisiin liittyvää väkivaltaa ja sosiaalisia ongelmia.

Kyse ei ole mistä tahansa ryhmittymästä, sillä YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin lisäksi komissioon kuuluvat esimerkiksi Brasilian, Kolumbian ja Meksikon entiset presidentit.

Komissio kannustaa raportissaan hallituksia paitsi löysentämään marihuanan käytön rajoituksia, myös "lopettamaan sellaisten huumeidenkäyttäjien kriminalisoimisen, marginalisoimisen ja leimaamisen, jotka eivät tee muille pahaa".

Raportissa huomautetaan, että Australiassa, Hollannissa ja Portugalissa marihuanan laillistaminen ei näytä johtaneen huumeidenkäytön merkittävään kasvuun.

Komissio toivoo niin ikään, että huumeriippuvuutta ryhdyttäisiin käsittelemään terveyskysymyksenä ja että hoitotapoja tulisi kehittää.


Lähde Helsingin Sanomat 2.6.2011.

Kansainvälisen huumekomission raportti.

Komissioon kuuluvat mm. YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan, Euroopan neuvoston entinen pääsihteeri Javier Solana sekä Brasilian, Kolumbian ja Meksikon entiset presidentit.

Raportti muistuttaa tutkimuksiin perustuen, että eri huumeiden käytön laillistaminen esimerkiksi Hollannissa ja Portugalissa ei ole johtanut merkittävään huumeidenkäytön kasvuun. Molemmissa maissa kovien huumeiden kuten heroiinin käyttö on sen sijaan lähtenyt laskuun.

Sota huumeita vastaan on vahvistanut rikollisjärjestöjä entisestään ja on tuhonnut sellaisten ihmisten elämiä, jotka eivät ole tehneet muille pahaa. Sota huumeita vastaan on ollut kallista veronmaksajille, mutta silti huumeiden käyttöä ei ole saatu vähennettyä.

Sota huumeita vastaan on saanut aikaan mm. sen, että lääkekannabiksesta hyötyvät eivät saa lääkettä helposti itselleen, ”väärinkäyttömahdollisuuden” ja huumeleiman takia. Ihmisiä on joutunut vankilaan tämän vuoksi, vain muutama vuosi sitten niinkin lähellä kuin naapurimaassamme Ruotsissa.

Huumeiden käyttö ei ole vähentynyt, se on sen sijaan suorastaan räjähtänyt käsiin. Samoin on huumeiden tarjonta. Väärät ihmiset hyötyvät ja väärät joutuvat kärsimään.

1.6.2011

Uusi tietokone

Hankin eilen itselleni uuden kannettavan koneen. En olekaan uutta tietokonetta ostanut yli kuuteen vuoteen, olen käytellyt ikivanhoja yksityisyrittäjäajoilta jääneitä koneita. Asentelin koneeseen Ubuntun, ja nyt kirjoitan tätä tekstiä uudella koneella.


Hankin myös langattoman internet-yhteyden, näin voin kuunnella mm. Ylen Klassista myös mahdollisilla matkoilla, ja kirjoittaa blogiinkin päivityksiä muualta kuin kotoa. Suunnitelmissa on ollut yrittää jotain muutaman päivän kotimaan matkaa tänä kesänä, edellisestä onkin jo useampi vuosi.

Touchpad aiheutti aluksi hieman vaikeuksia, kun tunnottomat kädet sohaisevat sitä helposti tekstiä kirjoittaessa aiheuttaen hiiren klikkauksen. Sain tämän kuitenkin jo ratkaistua: tein pikanäppäimen taakse toiminnon, jolla tuon hiiren korvikkeen saa kytkettyä pois (esimerkiksi tekstin kirjoittamisen ajaksi) ja takaisin päälle.